Loud Silents lahjoittaa sata festivaalilippua Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle

Lahjoitamme Hope – Yhdessä & Yhteisesti -yhdistyksen Tampereen paikallisosastolle yhteensä sata lippua festivaaliviikonlopun esityksiin. Haastamme muut kulttuuritoimijat tekemään saman.

”Koska olemme itsekin ilman palkattua henkilökuntaa toimiva organisaatio, meillä ei ole riittävästi resursseja järjestää erillisiä ilmaistapahtumia pääohjelmistomme rinnalle. Olemme kuitenkin saaneet merkittäviä apurahoja esimerkiksi Tampereen kaupungilta ja Taiteen edistämiskeskukselta. Siksi koemme, että velvollisuutemme on tuoda tarjontamme mahdollisimman tasa-arvoisesti erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten ulottuville”, kommentoi Loud Silents -festivaalin festivaalijohtaja Emmi Pääkkönen.

Hope-yhdistys eri paikallisosastoineen työskentelee vapaaehtoisvoimin vähävaraisten perheiden hyväksi. Yhdistys muun muassa jakaa vapaa-ajan elämyksiä lapsille ja nuorille ja tarjoaa tasa-arvoisempia edellytyksiä hyvään arkeen. 

”Usein korostetaan, että kulttuuri kuuluu kaikille. Kuitenkin kulttuurin kulutus ja kulttuurielämykset voivat olla hyvinkin luokkasidonnainen asia. Tähän vaikuttavat paitsi esimerkiksi pääsymaksut, myös hienovaraisemmat seikat, kuten se, miten ja millaisille kohderyhmille kulttuuriesityksistä viestitään. Haluamme osaltamme pyrkiä purkamaan näitä asetelmia, ja lippulahjoitus Hope ry:n Tampereen paikallistoimijoille tuntui sopivalta tavalta edesauttaa sitä”, festivaalin taiteellinen johtaja Otto Kylmälä pohtii.  

Esimerkillämme haluamme kannustaa myös muita tapahtumajärjestäjiä ja kulttuuritoimijoita avaamaan tarjontaansa rohkeammin eri elämäntilanteissa oleville ihmisille. Haastamme alan toimijat kertomaan, kenelle he lahjoittaisivat sata paikkaa ja miksi. Haasteen etenemistä voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #satapaikkaakulttuurille

30849661_10155762488803043_960145637_o.jpg