Koyaanisqatsi. Ikuisesti.

Teksti
Johannes Roviomaa

Pöydällä on VHS-kasetti, jonka kylkeen on kirjoitettu mustalla tussilla Koyaanisqatsi.

Elokuvasali on itsetutkiskeluun kutsuva rekonstruktio interventiosta. Valkokankaan takana heiluva taikalamppu heijastaa verkkokalvoille esityksen harkitsemattomasta ja typerästä käyttäytymisestä, johon ihmiskunta on syyllistynyt.

Ihmiskunnan edustaja, katsoja, pakotetaan selventämään ihmissivilisaation itsepäisiä ja julmia tekoja ikään kuin valvontakameran nauhalta. Känni-illan jälkeen muistikuvat ovat hataria.

Rikos on tapahtunut planeettaa kohtaan: Mitä helvettiä me ollaan menty tekemään? Eikö tämä olekin kauhea tapa elää?

Koyaanisqatsi: Life Out of Balance on Godfrey Reggion ohjaama dokumentaarinen elokuva vuodelta 1982. On sattuman kauppaa, että koko elokuva päätyi suurten elokuvateattereiden levitykseen. Tästä kaikesta voimme kiittää Francis Ford Coppolan viime hetken apua.

Koyaanisqatsi on hopin kieltä ja tarkoittaa tasapainotonta elämää. Hopi-intiaanit ovat Arizonan koillisosan reservaatissa asuva kansa. Elokuvassa ei ole dialogia, mutta alkuperäisessä teoksessa kuullaan hopin kieltä, Philip Glassin henkeäsalpaavan musiikin lisäksi.

On mielenkiintoista kuulla millaisen äänimaailman belgialaisyhtye We Stood Like Kings tuo mukanaan elokuvaan.

koyaanisqatsi_12.jpg

Elokuva ja sen sisään kätketty filosofia ei voi osoittaa katsojalleen, mitä hänen tulisi pitää tärkeänä, sen enempää kuin geometria ei voi osoittaa hänelle, missä pisteessä hänen tulisi seistä. Tämä ei tee silti elokuvasta hyödytöntä. Eikä geometriasta. Päinvastoin. Joku voi halutessaan nähdä elokuvan oodina teknologiselle determinismille ja ihmisolion suvereeniteetille luonnonvaltiaana.

Jos Guy Debordin teesi oli Spektaakkelin yhteiskunnassa (1967) se, että ”spektaakkeli käyttää kuvia näyttääkseen ihmisille, mitä he tarvitsevat”, Godfrey Reggio näyttää mitä ihmiset eivät tarvitse.

Elokuvassa matkustetaan maapallon ihon pinnalla, jossa kanjonit, valtameret, luolamaalaukset, vesiputoukset ja hiekkadyynit kohtaavat auringon anteeksiantavan säteen alla. Cameoroolissa on ihmisen muovaamaa luontoa: maanviljelystä, raskasteollisuutta, liikennettä, sähkölinjoja, kaivoksia, saasteita, moottoriteitä, öljyputkia, pilvenpiirtäjiä, patoja. Timelapse-kuvaus oli vuonna 1982 uusinta uutta – ja se näkyy koko elokuvan ajan.

Panaman kanava on kuin märkivä avohaava, jonka ihmiset ovat viiltäneet maan pintaan ja jonka luonto yrittää parantaa.

Ihminen on muovannut luontoa kuin kuvanveistäjä, tosin rumaksi ja perverssiksi. Muotimaailmasta inspiroituneille ihmisille elokuva tuo suurta mielihyvää. New Yorkin katukuvassa salkkumiesten puvut ovat kaikilla surkeasti istuvia kuin isä lainaisi lapselleen pyjamaa. Samaan tapaan ihmislaji ei oikein istu planeetalle.

Sotilastukikohdan kannella lukee suurin kirjaimin E=mc².Ikään kuin se olisi salainen koodi sodankäynnille. Kuva on hyvin irvokas ja tragikoominen. Kaavan isä, Albert Einstein, omisti elämänsä ja tieteellisen uransa kahdelle asialle: fysiikalle ja rauhalle.

Meillä olisi kaikki tieteen paljastamat keinot elää myös paremmin, jos haluaisimme. Kysymys kuuluukin: missä kohtaa ihmiskunnan historia meni näin laiskan akateemisesti ilmaistuna vituiksi.

Syväekologi vastaisi, että 12 000 vuotta sitten maanviljelyksen kehittymisen jälkeen. Moni varmasti ajattelee, että ihmisenä olemisen ehdot ja planetaarinen tuhotyö alkoivat todenteolla teollisen vallankumouksen myötä.

koyaanisqatsi_11.jpg

Entinen matematiikan professori ja vajassa asuva anarkoprimitivisti, nykyisin elinkautistaan Yhdysvalloissa istuva kirjepommimurhaaja, Ted Kaczynski kirjoitti Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus -manifestissaan (1995): “Ainoa reitti ulos on vapautua koko teollis-teknologisesta järjestelmästä. Tämä edellyttää vallankumousta, ei välttämättä aseellista kansannousua, mutta varmasti radikaalia ja perustavan vastaista muutosta yhteiskuntamme luonteesta”.

Ajatus on järkevä, mutta toteutus huono.

Millainen maailma olisi ilman ihmiskuntaa ja millaiseksi se muodostuisi meidän lähdettyämme?

Jos valtava asteroidi ei olisi törmännyt noin 65 miljoonaa vuotta sitten planeetta Maahan, ihmistä ei olisi olemassa. Jo hyvin lyhyessä ajassa ihminen on onnistunut omin käsin jättämään jo geologisen jäljen maapallolle. Tätä uutta epookkia nimitetään antroposeeniksi. Samaan aikaan käynnissä oleva kuudes sukupuutto ja ilmastonmuutos ovat niin ikään ihmisen nopeuttamia prosesseja. Ilmastonmuutoksen ankaruuden analysointi työllistää tutkijoita vielä pitkään. Se on ihmiskunnan historian suurin uhka ja samalla kaiken muutos.

Kansainvälinen tiedeyhteisö ei vieläkään tiedä millaiset seuraukset lämpötilan nousulla yksiselitteisesti tulee maapallolla olemaan. Se miten asumme, liikumme ja syömme vaikuttaa planeetan hyvinvointiin. Elintapamme on valtavan kuormittava. Jos kaikki esimerkiksi kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Ekologinen jalanjälkemme on suurempi kuin maapallon biokapasiteetti.

Koyaanisqatsi on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.

koyaanisqatsi_14.jpg

Sigmund Freud esitti jo vuonna 1930 kirjassaan Ahdistava kulttuurimme (Das Unbehagen in der Kultur), kuinka ihmisyksilö on riidassa sivilisaation kanssa. Ihminen tavoittelee vaistomaisesti vapautta, mutta yhteiskuntamme vaatii yksilöltä konformaatiota ja vaistojen repressiota. Emme pidä elämäntyylistämme, mutta seuraamme hulluuden liukuhihnalla typeriä elämänvalintoja, koska muutkin tekevät niin.

Sitä nopeutetut kuvat ihmisvilinästä yrittävät kenties kertoa.

Ihmiskunta on suhtautunut planeettaan kuin alkoholisti maksaansa – kyllä se kestää koko elämän. Syvältä kumpuava uskomaton halu kilpailla, tehdä paremmin ja nopeammin, on sysännyt meidät – koko eliökunnan – tilanteeseen, jossa ihmisen tasapainoton elämä uhkaa tuhota kaiken.

Voi olla, että tulevaisuudessa ainoastaan karhukaiset, luomakunnan todelliset selviytyvät, vaeltavat yksin kryptobioosissa suojellen elämää Maan pinnalla. Lopulta noin miljardin vuoden päästä Aurinko sammuu.

Viimeinen sammuttaa valot.


Kirjoittaja on toimittaja ja yksi Hyvän sään aikana -kirjan kirjoittajista.

KOYAANISQATSI X WE STOOD LIKE KINGS pe 27.4. klo 19