Klubikuulumisia ja henkilöstövaihdoksia

Klubikuulumisia ja henkilöstövaihdoksia

Loud Silents -festivaalin näytöksiä on mahdollista ihastella Helsingissä syyskuukausina. Tulevana sunnuntaina 10. syyskuuta turvapaikanhakijoista koostuva Al Farabi Band säestää Prinssi Ahmedin seikkailut -silhuettianimaation. Lotte Reinigerin häikäisevän kaunis piirroselokuva perustuu Tuhannen ja yhden yön tarinoihin ja sopii myös nuoremmille katsojille. Esitys on osa elokuvateatteri Orionin syysohjelmistoa.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetään kattaus räväkämpää piirrosmykkää, kun räppäri Haamu säestää Felix-kissan ja Krazy Katin toilailuja. Lähes satavuotiaat animaatiot ovat roiseja tavalla, jota ei välttämättä 2010-luvulla sellaisenaan hyväksyttäisi. Esitys on osa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin lyhytelokuvasarjaa, ja se esitetään 21. syyskuuta Dubrovnik-baarissa.

Räppäri Haamu ja kyseenalaiset animaatiot. Kuva: Eino Ansio (Loud Silents -festivaali 2017)

Räppäri Haamu ja kyseenalaiset animaatiot. Kuva: Eino Ansio (Loud Silents -festivaali 2017)

Suomen ensimmäinen elokuva Salaviinanpolttajat nähdään valkokankaalla vielä ainakin kerran osana Kettupäivien avajaisohjelmaa 15. marraskuuta. Hymyilevällä miehellä (2016) maailmanmaineeseen noussut ohjaaja Juho Kuosmanen ohjasi kadonneesta elokuvasta uuden version, joka sai maailmanensi-iltansa Loud Silents -festivaalilla viime huhtikuussa. Livemusiikista vastaa Kuosmasen luottobändi Ykspihjalan Kino-orkesteri, ja äänitehosteet loihtii maailmankuulu foley-artisti Heikki Kossi.

Uusi festivaalijohtaja hyppää puikkoihin

Väistyvä festivaalijohtaja Mikko Gustafsson kuvassa oikealla, Emmi Pääkkönen keskellä. Vasemmalla taiteellinen johtaja Otto Kylmälä. Kuva: Eino Ansio.

Väistyvä festivaalijohtaja Mikko Gustafsson kuvassa oikealla, Emmi Pääkkönen keskellä. Vasemmalla taiteellinen johtaja Otto Kylmälä. Kuva: Eino Ansio.

Loud Silents -festivaalin uutena festivaalijohtajana aloittaa Emmi Pääkkönen. Pääkkönen seuraa tehtävässä Mikko Gustafssonia, joka on toiminut Loud Silents -festivaalijohtajana tapahtuman perustamisvuodesta 2012 lähtien. Gustafsson jatkaa Loud Silents ry:n hallituksessa.

Pääkkönen on aiemmin vastannut Loud Silents -festivaalin tiedotuksesta. Hän on työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta tapahtumatuotannon ja viestinnän vastuutehtävissä esimerkiksi Tampereen elokuvajuhlilla ja Lost In Music -festivaalilla ja työskentelee tällä hetkellä Animalia ry:n markkinointiviestinnän suunnittelijana. 

”On tietysti haikeaa, etten voi työskennellä enää niin tiiviisti Mikon [Gustafsson] kanssa kuin viimeisen viiden vuoden ajan. Mikon innostus ja älyllinen tinkimättömyys ovat olleet keskeisiä Loud Silents -festivaalin kehityksessä”, kuvailee Emmi Pääkkönen.

”Mikon ja minun näkökulmat ja työskentelytavat ovat lähes täysin päinvastaiset. Siinä missä Mikko on ideoiden ihminen, itse olen kiinnostuneempi siitä, miten asiat käytännössä toteutetaan. Festivaalijohtajan tehtävä on mahdollistaa kaikkien muiden työ, ja tietysti haluan tehdä muiden tuotantotiimiläisten työn niin sujuvaksi kuin mahdollista."

Loud Silents -festivaalin ohjelmistosta vastaa jatkossakin taiteellinen johtaja Otto Kylmälä. Kuudes Loud Silents -festivaali järjestetään 27.–29.4.2018 Tampereella.