Vanhasta uutta - sämpläys ja lainaaminen hiphop-kulttuurissa

Teksti
Inka Rantakallio

New Yorkissa Yhdysvalloissa 1970-luvulla syntyneeseen hiphop-musiikkiin olennaisesti kuuluva sämpläys, eli osien lainaaminen ääniteoksesta toiseen, on keino punoa yhteen vanhaa ja uutta. Alun perin DJ-toiminnassa syntynyt tapa eristää tietty osa kappaleesta ja tehdä siitä jatkuva luuppi on sittemmin jalostunut musiikkiteknologian (mm. rumpukoneet, sekvensserit, syntetisaattorit) avulla taidokkaaksi tavaksi luoda musiikkia.

Hiphopissa arvostetaan jo olemassa olevan kierrättämistä, ja innovatiivisuus mitataan siinä, miten yllättävillä tavoilla onnistuu yhdistämään sämplättyä materiaalia uuteen uudessa kontekstissa.

Sämpläyksessä periaatteessa kaikki on sallittua: yleensä mitä oudompi tai erikoisempi sämple-valinta, sitä parempi. Siinä missä hiphopissa on erityisesti aiemmin hyödynnetty paljon soul-, funk-, jazz-, electro- ja disco-musiikista suoraan poimittuja pätkiä, ovat sämplet nykypäivänä yhä useammin useasta eri äänilähteestä rakennettuja monimutkaisia kokonaisuuksia, uusia versioita jostakin aiemmasta kappaleesta, tai vaikkapa pätkiä TV-sarjan dialogista.

Hiphopin ilmaisussa on aina lainattu ja yhdistelty populaarikulttuuria monin tavoin. Populaarikulttuurin muuttuessa myös hiphopin ilmaisu on saanut uusia suuntia ja monipuolistunut. Hiphop on näillä lainoilla myös rakentanut kulttuuris-historiallisia yhteyksiä ja osoittanut kunnioitusta aiemmille taiteen muodoille ja tekijöille; toisin kuin monet muut musiikin lajit, hiphop on aina avoimesti kertonut saaneensa vaikutteita muualta.

Monesti hiphoppia taidemuotona on kuitenkin halveksittu tämän lainaamisen estetiikan ja sen näennäisen omaperäisyyden puutteen takia, sekä toisaalta koska hiphop-musiikkiin ovat aina kuuluneet myös moraalisesti arveluttavat teemat kuten päihteet, väkivalta, tai seksismi, sekä mm. aseilla ja rahalla pröystäily. Monet arvostelijat ovat kuitenkin lukeneet näitä hiphop-kulttuurin elementtejä ottamatta samalla huomioon sen ilmaisuun olennaisesti kuuluvaa huumoria, liioittelua ja fantasiaa.

Juuri tämän fantasian ja tahallisen yliampumisen, joskus myös hyvästä mausta tai moraalikäsityksistä piittaamatta, voikin nähdä yhdistävän vanhoja piirrettyjä ja hiphop-musiikkia.  Toisaalta jo niiden yllättävä yhdistäminen itsessään sopii edellä kuvattuihin hiphopin genrepiirteisiin: ensi alkuun kummalliselta ja huvittavalta tuntuva vanhan ja uuden yhdistelmä voikin olla kiinnostava, mieleenpainuva, ja uusia ajatuksia herättävä, sekä samalla kunnianosoitus eri taidemuodoille.

Uudelleenkontekstualisoinnilla mahdollistetaan uusien tulkintojen ja merkitysten synty. Sämpläyksen avulla puolestaan mahdollistetaan musiikin ja taiteen historian uudelleensävellys ja -sanoitus.


Kirjoittaja on tutkija (Turun yliopisto) ja radiotoimittaja (Rap Scholar/Bassoradio).