Uusintaversio Suomen ensimmäisestä elokuvasta ja MM95-ottelu live-säestettynä

Tamperelainen Loud Silents -festivaali kaivautuu suomalaisuuden perustuksiin


Alkoholi, Aleksis Kivi, jääkiekko. Näistä aineksista rakentuu tamperelaisen Loud Silents -festivaalin ohjelma. Viidettä kertaa järjestettävä live-säestetyn mykkäelokuvan juhla keskittyy ohjelmistossaan menneeseen ja tulevaan suomalaisuuteen.

Loud Silents -festivaali lahjoittaa satavuotiaalle Suomelle maan ensimmäisen elokuvan Salaviinanpolttajat. Vuoden 2017 uusintaversion ohjaa tilaustyönä Juho Kuosmanen. Kuosmasen ensimmäinen kokoillan ohjaus Hymyilevä mies palkittiin viime vuonna Cannesin elokuvajuhlilla Un Certain Regard -sarjassa.

Lämminhenkinen lyhytelokuva metsässä koikkelehtivista viinanpolttajista, poliisista ja porsaasta saa maailmanensi-iltansa sunnuntaina 23.4. Loud Silents -festivaalilla. Säestyksestä vastaa Hymyilevä mies -elokuvassa kuultu Ykspihlajan kino-orkesteri. Suomen menestynein foley-artisti Heikki Kossi loihtii elokuvaan äänitehosteet livenä paikan päällä.

Nummisuutarit-mykkäelokuvassa alkoholi on niin ikään keskeisessä roolissa. Aleksis Kiven parhaimpana pidettyyn tekstiin perustuva teos on ikoninen komedia suomalaisesta mielenmaisemasta. Hollantilainen elokuvasäveltäjä Maud Nelissen saattaa yleisön Puolmatkan krouviin apunaan taitavimmat nuoret muusikot Tampereelta.


Jääkiekon maailmanmestaruusfinaali vuodelta 1995 kohotti kansallisen itsetunnon pilviin ja toi toivon pilkahduksen keskelle lama-Suomea. 4-1-numeroin sinetöidyn voiton myötä pieni maa vapautui paitsi Ruotsin, myös historiansa pahimman taloudellisen taantuman ikeestä. Jazzbändien jazzbändi ja moderni Tupu, Hupu ja Lupu -trio Mopo syöksyy pitelemättömästi todellisen itsenäisyystaistelun käänteisiin.


Jouhikon Jimi Hendrix säestää pohjoisen kauhuklassikon

Pekko Käppi & K:H:H:L piiskaa Ajomiehen täyteen laukkaan. Kuva Konsta Leppänen.

Pekko Käppi & K:H:H:L piiskaa Ajomiehen täyteen laukkaan. Kuva Konsta Leppänen.

Jouhikon Jimi Hendrix eli Pekko Käppi hyppää Victor Sjöströmin Ajomies-elokuvan ohjaksiin. Käpin hurmoksellisilla live-keikoilla suomalainen perinnesoitin jouhikko päätyy parhaimmillaan isäntänsä hampaisiin. Ajomies on yksi keskeisimpiä elokuvataiteen kehitykseen vaikuttaneita teoksia. Esimerkiksi Stanley Kubrick sijoitti Ajomiehen kirveen, riivatun perheenisän ja henkimaailman Hohto-elokuvan keskiöön. 


Konemusiikin ja kokeellisen elokuvan pioneerit eri vuosikymmeniltä kohtaavat, kun Artturi Taira säestää Eino Ruutsalon ja Erkki Kurenniemen lyhytelokuvia. Taira on musiikin monitoimimies, jonka suuri yleisö tuntee etenkin Pariisin Kevät -yhtyeestä.

 

Uuden polven suomalaisuutta


Prinssi Ahmedin seikkailut on varhaisimpia säilyneitä kokoillan animaatioelokuvia, jonka ohjaaja Lotte Reiniger oli eräs maailman ensimmäisistä naisohjaajista. Pakahduttavan kaunis siluettianimaatio saa arvoisensa musiikin, kun tuhannen ja yhden yön tarinaa säestää Suomessa asuvien turvapaikanhakijoiden kokoonpano Al Farabi Band. Ilmaisu kumpuaa arabialaisten traditioiden risteyksestä ja tarinan ja musiikin kulttuurisista yhtäläisyyksistä.


Loud Silents -festivaali jatkaa hiphop-esitysten sarjaa, joka alkoi yleisön villinneellä Khid x Metropolis -esityksellä vuonna 2016. Räppäri ja tuottaja Haamu leijuu soulin, funkin ja 90-luvun estetiikan rajapinnoilla. Notkeat beatit ja elastinen flow limittyvät täydellisesti klassisten lyhytanimaatioiden lomaan.


Ohjelma

Perjantai 21.4.
Ajomies (1921) x Pekko Käppi & K:H:H:L
Konemusiikin profeetat (Kurenniemi, Ruutsalo, Taira)

Lauantai 22.4.
Nummisuutarit (1923) x M. Nelissen & Masterclass Band
Haamu & Klassikkoanimaatiot
MM95 x Mopo

Sunnuntai 23.4.
Prinssi Ahmedin seikkailut (1926) x Al Farabi Band
Salaviinanpolttajat 2017 - Maailman ensi-ilta!


Tapahtumapaikat

Ylioppilasteatteri (Itsenäisyydenkatu 12)
Pyynikkisali (F.E. Sillanpään katu 9)


Lipunmyynti

Ennakkolipunmyynti alkaa ma 20.3. klo 9.00 osoitteessa loudsilents.com.
Yksittäiset liput alk. 7,50€ / 9,50€. Festivaalipassit alk. 59,50€ / 64,50€.
 

Tiedustelut

Emmi Pääkkönen, tiedottaja
emmi(at)loudsilents.com
p. 040 771 1607

Otto Kylmälä, taiteellinen johtaja
otto(at)loudsilents.com
p. 040 764 8573